Soitin tänään neuvola-aikaa, pääsen kuukautisista laskettuna tasan viikolla 8 ekan kerran katsomaan onko tuolla masussa oikeesti elämää. Tässä kuussa vielä kuulen noi mun hyytymistekijälabrojen tulokset, toivottavasti ne olis ok.

Olen pohtinut tuota lapsettomuuden kokemusta. Me emme ainakaan toistaiseksi ehtineet labroja pidemmälle, eli kovin helpolla verrattuna moneen muuhun. Jännä se jonkinlainen syyllisyyden tunne. Enhän edelleenkään tiedä, miten tässä käy, onko tuolla oikeasti potentiaalista elämää, keskeytyykö raskaus jne., mutta testitodistettavasti olemme saaneet aikaiseksi jotain. Joten en voi tällä hetkellä sanoa, että kärsimme lapsettomuudesta. Toki se on helpotus, mutta jotenkin sitä kokee syyllisyyttä, että pääsee niin helpolla. Vaikkei se tietysti ole keneltäkään pois. Mutta kuitenkin. Kirjoittelen sekavia, mutta toivottavasti joku sai kiinni ajatuksesta.

Kissat ovat olleet miehen hoivissa, kun ollaan remonttievakossa ja majaillaan paljon eri osoitteissa. Kaipaan niitä kainaloon, jotenkin nyt varsinkin olisi tarve päästä niitä halimaan. Kissoista puheenollen yks sukulainen sanoi kun meille tuli ensimmäinen kissa, että nyt te ette voi sitten enää lapsia "hankkiakaan". Öööö, miksei???? No kun kissat on kuulemma pienille vauvoille vaarallisia. Hohhoijaa...  Tohon sanaan hankkia en aio edes puuttua.