Kissanaisen haaveita pienestä ihmisestä. Siinä kai typistettynä koko tämän blogin ajatus.

Kissat ovat olleen mun "lapsiani" ja ovat vieläkin. Mun pienet, karvaiset ja rakkaat. Uskollisia pieniä ystäviä. Mutta jotain puuttuu. Pieni ihminen.

Vuosi vauvan yritystä takana. Tuloksetta. Eilen soitin ensimmäisen lääkäriajan, aloitellaan selvittely mistä kiikastaa. Sanoin eilen puhelun aikana ensimmäista kertaa sen ääneen, jollekin muulle siis kuin miehelle. Me emme ole saaneet lasta, me tarvitsemme apua. Sen sanominen sai kyyneleet silmiin. Sen kirjoittaminenkin kirpaisee. Niin, vastahan tässä olemme alussa. Positiivisin mielin, mutta toisaalta pieni pelko takaraivossa. Jos me ei saadakaan lasta? Mitä sitten?

Aloin kirjoittamaan tätä lähinnä itselleni. Terapiana lähinnä. Mutta tervetuloa seuraamaan, jos joku tänne eksyy lukemaan